Päivitetty 03.07.2008
ää 7. von Eneskjöld
- von Eneskjöld Taulu 1 -
1. sukupolvi
Nils s. Värmland, Hammarö. Bonde.
Osti vuonna 1520 puolet Sunnäsistä Ölmen pitäjässä Värmlannissa. Hänellä oli ainakin kaksi poikaa, joista nuoremman nimi oli Håkan.
Puolisot:
¤¤ 1) Åsa
Lapset:
?) Håkan (katso taulu 2)
- von Eneskjöld Taulu 2 -
2. sukupolvi
Nilsson, Håkan (taulusta 1. Isä: Nils)
"Blev uppkallad efter en äldre broder, som av räddhåga bortrymt för det han under lek i yngre år med en liten båge skjutit ut ögat på en gosse, och sedan aldrig kom åter."
Lapset:
1) Nils (katso taulu 3) Porvari Filipstadissa.
- von Eneskjöld Taulu 3 -
3. sukupolvi
Håkansson, Nils (taulusta 2. Isä: Nilsson, Håkan) Porvari Filipstadissa.
Lapset:
1) Engelbrekt (katso taulu 4) s. Filipstad, k. 1664, haudattu 11.12.1664 Turun tuomiokirkko. Generalguvernementskamrerare (aatelinen, sukunro 585, 48).
Suvun alkuperästä
Eneskiöld on alkuperältään ruotsalainen Värmlannista polveutunut suku, mutta oli jo muuttanut Suomeen kun aateloitiin Ruotsissa 04.02.1653 ja otettiin Ruotsin ritarihuoneen jäseneksi v. 1654 aatelisnumerolla 585. Suku on otettu myös suomalaisen ritarihuoneen jäseneksi 17.09.1818 numerolla 48. Suvun vaakunan keskellä seisova yksinäinen kataja (ene = kataja) kuvastaa päättäväisyyttä ja sitkeyttä. Suvun nimi on aikaisemmin kirjoitettu Eneschiöldh ja se esiintyy usein myös muodossa Eneskiöld. Ruotsissa suku sammui miehenpuolelta 20.1.1823 ja Suomessa 26.10.1874. Naisenpuolelta suku kuitenkin jatkuu.
- von Eneskjöld Taulu 4 -
4. sukupolvi
von Eneskjöld, Engelbrekt (ent. Nilsson) (taulusta 3. Isä: Håkansson, Nils) s. Filipstad, k. 1664, haudattu 11.12.1664 Turun tuomiokirkko (katso edempänä tietoja perhehaudasta). Generalguvernementskamrerare (aatelinen, sukunro 585, 48).
Kammarskrivare i räkningekammaren. Bokhållare i Finland (Porin läänin), kamrerade 15.4.1641 och generalguvernementskamrerare 30.10.1650. Adlad 4.2.1653 (introd. 1654 under n. 585). Ägde Torsnäs (från 1651) och Lyttskär, bägge i Björneborgs lf.
Porvarin poikana Engelbrekt joutui jo nuorena tekemisiin kaupankäynnin kanssa, hoitaen isänsä liiketoimiin liittyvät kirjalliset tehtävät. Varsin nuorena hänen kykynsä huomattiin muuallakin ja hänestä tehtiin kamarikirjuri kuninkaalliseen laskutuskamariin. Melko nopeasti hänet siirrettiin kirjanpitäjäksi Suomeen, jossa hänet korotettiin kamreeriksi 15.04.1641. Koko Itämaiden eli Suomen kenraalikuvernementin kamreeriksi hänet nimitettiin 30.10.1650. Hän oli koko Suomen ylimmäinen rahakirstun vartija, joka vastaanotti ja tilitti voutien tilit Ruotsin kuninkaalle. Hänellä oli myös melkoinen vaikutusvalta siihen, minne verorahoja käytettiin. Tehokkaana apulaisenaan hänellä oli Suomen Suuriruhtinasmaan kamariviskaali Anders Äimä.
Engelbregt Nilsson suoritti verojen keruun ja tilitykset niin tehokkaasti, että hänet aateloitiin 04.02.1653 nimellä Eneskiöld (nimen kirjoitus vaihtelee Eneskjöld, Enesköld, Eneschiöld, Enskiöldh), ja hänet otettiin Ruotsin ritarihuoneen jäseneksi aatelismiesten joukkoon numerolla 585. Suomen ritarihuoneen jäseneksi suku otettiin 29.02.1823. Avioliittonsa kautta Engelbregt Eneskiöldistä tuli melkoinen maanomistaja Porin seudulla ja Kokemäellä. Hänen vaimonsa oli Elisabet von Grothusen, joka oli Otto Grothusen nuoremman ja Kirstin Henrikintyttären ainoa tytär (Timo Kausen mukaan).
Jo vuonna 1655 Engelbregt Eneskiöld oli saanut kiinnityksen 3,5:n äyrin suuruiseen osaan Lyttylää Ahlaisten pitäjässä. Otto von Grothusenin kuoleman jälkeen Eneskiöld osti muiden perillisten osuudet Lyttylän säteristä ja sai 9.7.1663 vahvistuksen kuninkaalta koko tilaan. Vahvistuksessa oli kuitenkin ehto, jonka mukaan Lyttylä palautuu kruunulle eikä Grothusen-suvulle, jos Eneskiöld-suku miehenpuolelta sammuu.
Lyttylän lisäksi hänellä oli Kosken tila Vehmaalla ja tiluksia Merikarvialla ja Kellahdella. Vuonna 1661 Grothusenin Kokemäellä olevat rälssitilat siirtyivät Eneskiöldin haltuun. Hänellä oli Köömilässä yksi, Hyrkölässä kaksi, Järilässä kaksi ja Sonnilassa yksi tila.
Eneskiöld joutui käymään pitkän riidan Porin kaupungin kanssa Koivuluodosta ja Puusoosta, jotka kihlakunnantuomio lopulta 11.2.1662 määräsi hänelle. Tämän tuomion vahvisti Turun hovioikeus 8.12.1666, jolloin Porin kaupunki lopullisesti menetti saarten omistusoikeuden Lyttylän silloiselle omistajalle luutnantti Johan Eneskiöldille. (Timo Kause)
Timo Kause Luvialta on sitä mieltä, että Elisabet on Otto von Grothusenin lapsi ensimmäisestä avioliitosta Elin Hansdotterin kanssa, eikä toisesta, jota vaimoa ei tunneta.
Tietolähteet:
J. Ramsey: Finlands frälsesläkter, Grothusen
O. Wasastjerna: Ättar-taflor I, Eneskjöld
Satakunta I, Lyttylä
Kumo socken: Grothusen, Eneskiöld
Svenskt biografiskt lexikon XIII, Eneskiöld
Puolisot:
¤¤ 1) von Grothusen, Elisabet k. 1670, haudattu 25.05.1670 Turun tuomiokirkko (katso alla tietoja perhehaudasta). (Aatelinen, sukunro 276). Vihitty 24.02.1645.
Isä: von Grothusen, Otto Johan k. n. 1650 (1653 Ahlainen?), haudattu Porin kaupungin kirkko. Ratsumestari (aatelinen, sukunro 276).
<< von Grothusen Taulu 5
Tietoja Eneskjöldien perhehaudasta Turun Tuomiokirkossa
Haudan nimilaatta on kirkon alttaripään lattiassa Pyhän Ristin kuorin aidan edessä läntisen sivulaivan puolella. Kirjassa "Utdrag ur Åbo domkyrkas räkenskaper 1634 - 1700" on seuraavat tilitiedot:
1659 [1649?]
Walb. Engelbrächt Eneskiöldz frw - 50 dlr
1655 April Dito 29.
B. cammererarenss wäll:dig Engelbert Nilson Eneskiölz barn i kyrckian i hans egen graaff med alla klockorna; lägerstelle 16 dlr, 5½ ringning, klockorna 16 dlr 16 öre, stoora bårkläde 4 dlr
Stoora båårklädet war till landzhöfdingens wälb. Michell Jordans begrafningh till Raumo och gatz 15 dlr
1664 11. Decemb.
B. camareren Wälb. Engelbrecht Eneskiöldh j sin egen graf wed Korss choren med 4½ ringning; lägerstället 32 dlr, klåckorna 18 dlr, för altaret, predi[k]stolen och båhrklädet 8 dlr
1670 25 Maij.
B. sal. Engelbrecht Ensköldz frw, sal. fr. Elisabeta Grothusen, j kårschonen, uthj muratgraff, med 2½ ringning, 12 dlr, båhrkledet 4 dlr, lägerstellet 40 dlr, altar- och predikstolskleden 8 dlr
1678 Martius 10.
B. Johan Enskiöldh i sin egen graf med alla klokorna; lägerstellet 36 dlr, tre och en ½ tijmas ringningh med alla klokorna 28 dlr, twå bårkläden, à 4 dlr styket, 8 dlr, prädikzstols och altarklädet 10 dlr, klädet på bänckiarna 2 dlr 16 öre, - 84 dlr 16 öre
Lapset:
1) Nils k. 13.04.1653, haudattu 11.09.1653 Turun tuomiokirkko, katso edellä kohdasta 1655? (Aatelinen, sukunro 585, 48).
D. "i unga och blomstrande år" 13.4.1653
2) Johan k. 24.12.1677 marssilla Preussiin, haudattu 10.03.1678 Turun tuomiokirkko, katso yllä. (Aatelinen, sukunro 585, 48).
Valmistui ylioppilaaksi Turun yliopistosta vuonna 1658 ja valmistuttuaan sieltä palveli valtakunnandrotsi Pietari Brahen hovissa Tukholmassa. Sieltä hän siirtyi kornetiksi Uudenmaan ja Hämeen läänien ratsuväkirykmenttiin. Johan omisti Vinkelän tilan Vehmaalla. Hän omisti myös hetken isänsä kuoleman jälkeen Lyttylän kartanon, mutta saatuaan yllättäen surmansa jouluaattona 24.12.1677 marssin aikana Preussiin, Lyttylä siirtyi Gustaf Eneskiöldin omistukseen. Johan Eneskiöld oli naimaton. (Timo Kause)
3) Gustav k. tammik. 1719 Moskovassa sotavankeudessa. Eversti (aatelinen, sukunro 585, 48).
Friryttare vid Åbo och Björneborgs läns kavallerireg. 1674, korpral febr. 1675, adjutant 12.7.1675, kornett 23.12.1675, löjtnant nov. 1676, kaptenlöjtnant 27.3.1678, ryttmästare 27.11.1678 (konfirm. 14.10.1679), major 11.11.1700, överste och chev för reg. 7.8.1701.
Deltog i slaget vid Narva, blev fången vid Errastfer 30.12.1701, utväxlad 1708, åter fången vid Poltava 28.6.1709.
Ägde Kallfjärd i Vittisbofjärd från 1690, ärvde Torsnäs i Björneborgs lf.
D. i rysk fångenskap i Moskva jan. 1719.
Gift i Stockholm (Nik.) 11.7.1682 med friherrinnan Hildegard Elisabeth Rehbinder, frih. ätten n. 3, f. 10.11.1663, d. på Lyttskär 12.11.1735, dotter till översten friherre Bernhard Rehbinder och hans 1. fru Elisabet Munck af Fulkila. 11 barn, födda på Lyttskär.
Gustav palveli ratsumestarina Turun läänin ratsuväkirykmentissä 07.11.1678 ja saman yksikön majurina 11.11.1700. Hän osallistui Narvassa useaan taisteluun ja jäi 01.01.1701 Errestferin (Erastfer) taistelussa Liivinmaalla venäläisten vangiksi. Hän osallistui vuosina 1703 - 07 innokkaasti vankienvaihtoon ja 1707 syksyllä hänet lähetettiin Novgorodiin, josta hän pääsi kunniasanaa vastaan matkustamaan kotiin. Viipuriin hän saapui joulukuun 2. päivänä 1707 ja sai jäädä, kun venäläinen eversti Alexander Gordon vapautettiin helmikuussa 1708. Hänet oli ylennetty everstiksi 07.08.1701. Hän oli avioitunut Tukholmassa 11.07.1680 vapaaherratar Hildgard Elisabeth Rehbinderin kanssa, joka oli vapaaherra Bernhard Rehbinderin ja Elisabeth Munck af Fulkilan tytär. Vaikka Gustaf Eneskiöld omisti Lyttylän, Kellahden ja Yyterin hän asui ainakin vuonna 1696 itse Porin kaupungissa aivan raatihuoneen vieressä sijanneissa taloissaan. Hän ja hänen puolisonsa vapaaherratar Hildgard Elisabeth Rehbinder olivat anteliaita kirkkoa kohtaan.
Vuonna 1709 eversti Gustaf Eneskiöld osallistui Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin komentajana Kaarle XII:n joukoissa Pultavan taisteluun. Tässä taistelussa Venäjän Pietari Suuri ylivoimallaan voitti Ruotsin Kaarle XII:n, joka pakeni Turkkiin armeijan pääosan jäädessä vihollisen armoille. Gustaf Eneskiöld jäi toistamiseen venäläisten vangiksi. Samassa taistelussa vangittiin hänen neljä poikaansa: kapteeni Berndt Johan Eneskiöld, luutnantit Gustaf Eneskiöld, Carl Magnus Eneskiöld ja Otto Reinhold Eneskiöld sekä heidän serkkunsa ratsumestari Engelbregt Johan von Jordan.
Sodan seurauksena alkoi isoviha. Venäläiset miehittivät, ryöstivät ja raiskasivat koko Suomen. Suvun kaikki sotakuntoiset miehet olivat venäläisten vankeina. Gustaf Eneskiöld ja hänen poikansa kaikki hajautettiin eri pakkotyöleireille ympäri laajaa Venäjää. Pojista Gustaf lähetettiin Solikamskiin, Carl Magnus Totmaan ja Berndt Johan Tobolskiin Siperiaan. Otto Reinholdin kohtalosta ei ole mitään tietoa. Hän katosi laajan Venäjän lakeuksille. Ainoastaan Berndt Johan onnistui pääsemään samaan paikkaan serkkunsa Engelbregt von Jordanin kanssa, koska heidän ei tiedetty olevan sukua keskenään. Eversti Gustaf Eneskiöld menehtyi Moskovassa vankeudessa nälkään ja kylmyyteen vuonna 1718. Samoin kävi hänen pojalleen Carl Magnukselle Totmassa vuotta myöhemmin.
Olojen vähän rauhoittuessa vuonna 1722 kaikkien yllätykseksi Venäjältä palasivat hengissä kapteeni Berndt Johan Eneskiöld, luutnantti Gustaf Eneskiöld ja ratsumestari Engelbregt von Jordan. Matka Siperiasta Porin seudulle oli kuitenkin 13 vuoden pakkotyön jälkeen pitkä, niinpä Berndt Johan menehtyi melko pian kotiinpaluunsa jälkeen. Eversti Gustaf Enesköldin pojista ainoastaan Gustaf selvisi vankeudesta hengissä ja jatkoi sotilasuraansa kapteenina ja rykmentin majoitusmestarina vuoteen 1745 asti, jolloin hän erosi armeijan palveluksesta. Hän kuoli 24.10.1764.
Majoitusmestari Gustaf Eneskiöldin vanhin poika Berndt Johan oli syntynyt 21.10.1722, mutta jo vuonna 1735 hän taisteli vapaaehtoisena henkirakuunana venäläisiä vastaan, ja seuraavana vuonna hänet ylennettiin korpraaliksi vain 14-vuotiaana. Tämä osoittaa, kuinka vähiin Suomen asekuntoiset miehet olivat käyneet isovihan aikana. Vuosina 1741 - 42 tämä nuorukainen osallistui pikkuvihan kahinoihin ja yleni varsin nopeasti upseerin uralla. Hän erosi armeijan palveluksesta majurina vuonna 1770.
Hänen poikansa majuri Carl Constantin Eneskiöld (s.1767, k.1803) oli raskauttavasti osallisena Anjalan liitossa vuonna 1788 kuningas Kustaa III:ta vastaan. Upseerit allekirjoittivat Anjalan kartanossa liittokirjan, jossa paheksuttiin sodan laitonta alkamista. Pian liitto kuitenkin hajosi, ja Carl Constantin muiden upseerien mukana vangittiin ja kuljetettiin Fredikshoviin, jossa 87 upseeria tuomittiin kuolemaan. Carl Constantinin kuolemantuomiota ei kuitenkaan koskaan toimeenpantu, vaan hänet armahdettiin nuoren ikänsä takia. Hän oli vain 21-vuotias kirjoittaessaan nimensä liittokirjaan. (Timo Kause)
Lapsia syntyi Lyttskärissä 10 ja Helena, jonka edessä on kysymysmerkki. Ainakin kaksi kuoli pieninä, 3 tytärtä nai Taube-suvun miehen, kaikki 5 poikaa olivat sotilasuralla - heistä kapteeni Bernt (1683 - 1726) oli Poltavan taistelun jälkeen vankina Tobolskissa, samoin Gustaf Fredrik, s. 1687, Carl Magnus, s. 1688, luutnantti, joutui vangiksi 1709 Perevolotjnassa ja kuoli naimattomana venäläisten vankina Totjmassa 1721, Otto Reinhold, s. 1694, vänrikki, kaatui naimattomana Isokyrössä 1714 ja Henrik Johan (1697 - 1743), oli luutnantti. Katso Tammelinus Taulu 4!
4) Engelbrekt k. 21.07.1700 Yxkullshof. (Aatelinen, sukunro 585, 48).
Student i Åbo 1665. Kvartermästare vid Baranovs reg. maj 1676, kornett vid Åbo och Björneborgs läns kavallerireg. 21.6.1679, löjtnant 2.9.1679 (konfirm. 6.10.1683), regementskvartermästare. Ägde Lyttskär samt Lopeenkartano i Lempäälä (från 1692). Stupade vid Yxkullshof 21.7.1700.
Gift 1) på Kumogård i Björneborgs lf. 7.7.1678 med Ebba Elisabet von Hirschheit (till Finnstad och Vennersund), begr. i Björneborg 21.8.1681, trol. dotter till kaptenen Christoffer Albreckt von Hirschheit och hans 1. fru Maria von Metzerode; 2) senast 1698 med Maria Elisabet von Burghausen, adl. ointr. ättegren, i hennes 2. gifte, f. i Reval 15.6.1654, dotter till hauptmannen Arend von Burghausen i hans 3. gifte med N.N. (Helena von Strassburg?) samt änka sedan 1690 efter kaptenen Anders Rundell, omgift c. 1710 med prosten i Kangasala Abraham Thuronius i hans 3. gifte samt 1716 med ryttmästaren Gustav Adam von Qvanten i hans 2. gifte.
5) Elisabet k. 1722. (Aatelinen, sukunro 585, 48).
Levde änka 1712.
Puolisot:
¤¤ 1) von Jordan, Axel s. 1649, k. 1700, haudattu 16.12.1706 Ulvila. (Aatelinen, sukunro 243, 21). Vihitty 1671. Katso von Jordan Taulu 4.
Lapset:
1) Elisabet Maria Axelsdotter von Jordan. Syntynyt 21.12.1679. Luutnantin tytär (aatelia 21) - toisen 2. vaimo. Puoliso Erik Lorentzson Blåfield. Syntynyt 1654. Kuollut huhtikuussa 1700 Ingermanland. Vänrikki, luutnantti, tilanomistaja avioliiton kautta Frillans l. Viborg / Perniö, Judikkala / Sääksmäki, Haverkallio / Sauvo y.m.. Vanhemmat: Lorenz Blåfield ja Anna Maria Eriksdotter Sabelstjerna.
2) Mikael Eberhard Axelsson von Jordan. Luutnantti, tilanomistaja. Puoliso Anna Juliana Falkenfelt, Lammin Hakkala-aatelia.
6) Catarina (katso taulu 5) k. 1697 Ulvila, Villilä, haudattu 21.02.1697. (Aatelinen, sukunro 585, 48).
7) Maria k. 1701. (Aatelinen, sukunro 585, 48).
Hän avioitui ratsukorpraali Peder (Petteri) Nilsson Törnen kanssa, joka sai virkatalokseen Lapin Kivikylästä Siirin talon, kun everstiluutnantti Konrad von Gerttenin perillisten nimellinen säteri jaettiin isoreduktion yhteydessä vuonna 1683. Senaikaisessa sodankäynnissä korpraali oli henkilö, joka aina ensimmäisenä ryntäsi vihollisen kimppuun. Hänellä oli noin 50 miehen ryhmä johdettavanaan. Hyökkäyksen kärjessä ryntäämiseen tarvittiin rohkeita, rämäpäisiä miehiä, joita myös miehistö arvosti. Heitä arvosti myös sodan johto. Heidän palkkansa oli lähes kaksinkertainen luutnantin palkkaan verrattuna.
Korpraali Törne onnistui hankkimaan haltuunsa myös Lapin Sukkalan Isotalon vuonna 1691, kun talo usean katovuoden jälkeen ei kyennyt varustamaan ratsua sotaväkeen. Pian Törne kuitenkin tuli paikkakunnalla tutuksi pahasisuisena riitapukarina, joka lautamiesten harmiksi esiintyi turhissa ja tarpeettomissa asioissa lähes joka käräjillä.
Vuonna 1686 Lapin kappalainen Gustavus Lapponius ja ratsukorpraali Petteri Törne joutuivat selvittämään nyrkkitappelunsa käräjillä. Pari vuotta myöhemmin Törne löi ristiäisissä erästä kivikyläläistä naista, jonka jälkeen paikalla ollut pappismies Johannes Tenlenius kävi korpraalin kimppuun ja yleinen mekkala oli valmis. Jälkipyykki pestiin käräjillä. Syksyllä 1691 joutuivat Kaukolan kylän akatemiantalonpojat sivusta seuraamaan, kun uusi Sukkalan Isotalon rusthollari Törne hakkasi säpäleiksi heidän aitansa ja myllypatonsa. Käräjillä Törne väitti myllyn kuuluvan Isotalon rustholliin. Paikalle oli kuitenkin saapunut Turusta akatemian vouti Möller puolustamaan talonpoikiaan. Törne ei pystynyt näyttämään väitettään toteen ja hänet tuomittiin korjaamaan tekemänsä vahingot. Törne välttyi pahemmilta seurauksilta luvattuaan jättää naapurinsa rauhaan, mutta jo vuonna 1694 hän taas vaati myllyä itselleen ja samalla hän pyysi rajan tarkistamista Myllynkorven metsässä. Täällä hän oli riitaantunut kaskenpoltosta Kaukolan kylän Klementti Luukkaan kanssa. Seuraavaksi hän esiintyi käräjillä tappelusta oman ratsumiehensä Juho Juhonpojan kanssa.
Törnen vaimo Maria Eneskiöld oli varakas nainen. Marian sisaren Catarinan aviomies Magnus von Jordan joutui isoreduktion seurauksena taloudellisiin vaikeuksiin. Tällöin Magnus sai kälyltään kaksi kuuden luodin painoista kultaista rannerengasta, jotka hän panttasi kahdensadan kuparitaalarin hinnasta. Tämä ei kuitenkaan Magnusta pitkälle auttanut. Hänellä oli kuollessaan yli 500 taalarin velat.
Katovuonna 1697 rusthollari Törne sai Sukkalassa hyvän sadon. Isotalon riihestä kertyi jyviä kolme tynnyriä. Naapuritalo Anttilan riihellisestä saatiin vain vaivaiset kymmenen kappaa kahuja. Naapuritalon kateellinen emäntä Riikka teki oikeudelle ilmoituksen. Hän väitti korpraali Törnen vaimon Maria Eneskiöldin käyttäneen noitakonsteja satonsa parantamiseen. Oikeus osoitti kuitenkin suurta malttia, eikä tuominnut Mariaa noituuteen pelkkien epäluulojen perusteella. Kuluneen vuosisadan aikani Suomessa oli käyty vähintään 200 noitaoikeudenkäyntiä, joista ainakin kuudessakymmenessä oli annettu kuolemantuomio. Perätön ilmianto ei ollut ihan leikin asia. Vain muutamaa vuotta aikaisemmin oli Lapissa mestattu kuuluisa noita Knut Savoj, joka oli opettanut noitakonstit myös Kupparin Maisalle, joka herätti kauhua Köyliön seudulla. Perättömästä ilmiannostaan Anttilan emäntä joutui maksamaan tuntuvat sakot.
Eräänä sunnuntaina kesällä 1705 ryntäsivät vauhkot haavoittuneet hevoset laitumelta Sukkalan kylään. Joukosta puuttui Törnen ratsuhevonen. Pitkän etsinnän jälkeen sotaratsu löytyi Isotalon suosta maalla ja risuilla peitettynä. Karhu oli kätkenyt suuren haaskansa tulevien päivien varalle.
Ratsukorpraali Törne asusti Isotalon rusthollia ainakin vuoteen 1705 asti. Hänen vaimonsa Maria Eneskiöld kuoli vuonna 1701. Petteri Nilsson Törnen jälkeen Sukkalan Isotalon rusthollariksi tuli Simo Erkinpoika Isotalo, joka ei ollut mitään sukua korpraali Törnelle. (Timo Kause)
8) Herman Kapteeni (aatelinen, sukunro 585, 48).
Kapten vid Åbo läns infanterireg. Gift med en dotter till översten Herman von Husen, adlad von Burghausen, nr 560, och Helena von Strassburg, av en adlad men ej introd. ätt. En son, kapten.
Hän palveli kapteenina Turun jalkaväkirykmentissä. Hän oli naimisissa Maria Elisabet von Burghausenin sisaren kanssa. Tämän sisaren etunimeä ei tiedetä, mutta avioliitosta syntyi Gustaf-niminen poika, joka haavoittui Viipurin valtauksen yhteydessä vuonna 1710 ja joutui venäläisten vankina Siperiaan. (Timo Kause)
- von Eneskjöld Taulu 5 -
5. sukupolvi
von Eneskjöld, Catarina (taulusta 4. Isä: Eneskjöld, Engelbrekt) k. 1697 Ulvila, Villilä, haudattu 21.02.1697. (Aatelinen, sukunro 585, 48).
Puolisot:
¤¤ 1) von Jordan, Magnus k. Ulvila, Villilä, haudattu 05.12.1697 Ulvila. Luutnantti (aatelinen, sukunro 243, 21). Vihitty 1671.
Isä: von Jordan, Mikael s. 1590? Liivinmaa, Viljanti (Fellin), k. jouluk. 1652 Tukholma, haudattu 29.04.1655 Rauman Pyhän Ristin kirkko. (Aatelinen, sukunro 243, 21).
<< von Jordan Taulu 4
Äiti: van Monkhoven (Mönnichhofen), Christina k. 1672?, haudattu 25.03.1672 Rauman kirkko. (Aatelinen). Vihitty 14.02.1630 Tukholma.
Lapset: (Puolisoita ym. >> von Jordan Taulu 5)
1) Catharina Elisabet s. marr. 1671 Nakkila, Leistilä, k. 17.04.1762 Marttila, Huovariston Berg, rintakipu, haudattu Marttila, emäkirkon kuorin alle. (Aatelinen, sukunro 243, 21).
Syntymä- ja kuolinaika Carpelanin kirjan "Ättartavlor" mukaan. (Jouni Tittosen mukaan syntynyt v. 1695 tai 1689, Verhon mukaan 1695.) Kastettu 20.11.1671. Kuoli 73-vuotiaana kirkonkirjojen mukaan. Sai lapset ollessaan 48, 49 ja 51? Aatelissukuinen.
Puolisot:
¤¤ 1) Berg (Bergh), Christian s. 1677 Viipuri, k. 27.04.1755 Marttila, Huovariston Berg, rinnan kolotus, vanhuudenheikkous, haudattu Marttila, emäkirkon kuorin alle. Majuri. Vihitty 23.03.1709 Mietoinen.
<< Berg Taulu 1
Lapset:
1) Johannes s. 11.12.1711 Koski Tl, Myllykylä, k. 11.12.1711 Koski Tl, Myllykylä, haudattu 01.01.1712.
2) Christianus s. 11.12.1711 Koski Tl, Myllykylä, k. 11.12.1711 Koski Tl, Myllykylä, haudattu 01.01.1712.
3) Catharina Juliana s. 15.12.1712 Koski Tl, Myllykylä.
4) Kristina Elisabet s. 1714. k. 22.07.1759.
5) Anna Lena s. 1719, k. 17.11.1797.
6) Greta Lovisa s. 1719, k. 26.03.1795.
7) Carl Gustaf s. 1720 tai 1721, k. 21.05.1788 Marttila, Huovariston Berg, korkea kuume. Ratsutilallinen.
8) Henric Johan s. 1722, k. 16.01.1783 rinnan kolotus. Torppari "Mondolassa".
9) Johan Hendrich s. 06.04.1723 Loimaa, Stoorperä.
10) Ulrika
2) Christina Maria s. tammik. 1674 Nakkila, Leistilä, k. Nakkila, Leistilä, haudattu 1678. (Aatelinen, sukunro 243, 21). Dp 23.1.1674, begr. 1678.
3) Maria s. 25.07.1675 Nakkila, Leistilä, k. Nakkila, Leistilä, haudattu 1678. (Aatelinen, sukunro 243, 21).
4) Gustaf Johan s. maal. 1677 Nakkila, Leistilä, k. Nakkila, Leistilä, haudattu 1678. (Aatelinen, sukunro 243, 21). Dp 19.3.1677.
5) Eva Juliana s. tammik. 1680 Nakkila, Leistilä, k. 05.04.1758 Nakkila, Leistilä. (Aatelinen, sukunro 243, 21). Dp 8.1.1680. Ärvde Leistilä, d. där 5.4.1758.
6) Engelbrekt Johan s. 25.01.1683 Nakkila, Leistilä, k. 1748 Ulvila, Villilä, haudattu 20.03.1748. Ratsumestari (aatelinen, sukunro 243, 21).
Otteita kirjasta "Suur-Ulvilan historia I"
Villilän säterin synty ja Jordan-suvun pesiytyminen Nakkilaan tapahtui samoin autioitumisen jälkeen. V. 1638 annettiin Villilän kolme taloa Norrköpingin päätöksen ehdoilla Savonlinnan läänin maaherralle eversti Mikael von Jordanille. Kartano nautti säterivapautta vuodesta 1639. Everstin puoliso Kristiina von Munckhoven hoiti tiloja vuoden 1670 vaiheille, jolloin ne siirtyivät kornetti Magnus Jordanille. Hän oli naimisissa Lyttylän omistajan tyttären Elisabet Enesköldin kanssa. Kartano perustettiin 1682 - 1683 ja muodostettiin 1722 säteriratsutilaksi, joka ostettiin perinnöksi 1831. Jordan-suku säilyi Villilässä vuoteen 1788, jolloin kartano siirtyi Kokemäen rovastille Kustaa Avellanille. Hänen suvullaan se pysyi vuoteen 1888.
Samanlainen historia on ollut Lyttylällä, koska se v. 1614 voitiin antaa naapuritiloineen Kellahden puolella ratsumestari Otto Johann Grothusenille Norrköpingin päätöksen ehdoilla. Hänen tyttärensä Elisabet oli naimisissa kamreeri Engelbrekt Niilonpoika Enesköldin kanssa. Tälle pariskunnalle Lyttylä joutui 1650-luvulla. Enesköld-suku piti sitä 1800-luvun alkuun asti.
Enesköldit pureutuivat Lyttylään naimisen avulla ja käyttivät sitten omistustensa laajentamiseen muita keinoja. V. 1650 - 1651 Engelbrekt Niilonpoika sai haltuunsa Toukarin 7 äyrin perintötilan. Hän oli varustanut sen puolesta ratsumiehen, ja isännän jouduttua kyllin suureen eli 310 kuparitaalarin velkaan kamreerille tämä huudatti talon saatavistaan. Isännällä oli Porin raatimiehenä poika Esko Kreunpoika, joka maaliskuussa 1651 vedoten perintöoikeuteensa koetti saada taloa jäämään sukuun, mutta hänellä ei ollut menestystä. Enesköldin menettely oli laillista, mutta perijän syrjäyttäminen tekee asiasta kyseenalaisen. V. 1655 Enesköld huudatti perillisiltä ostamansa 3 1/2 äyrin talon Lyttylässä; kun aatelinen muodosti kartanoa, oli tavallisen talonpojan vaikea taistella häntä vastaan, vaikka ei olisikaan halunnut myydä maataan. Sittemmin Enesköldit ostivat lisää tiloja mm. Söörmarkusta ja 1670-luvun puolimaissa Lammaisista valtaneuvos Lauritsa Creutzilta. Käteisen puute lienee myöhemmin vaivannut näitäkin aatelisia, koska 1675 majoitusmestari Juhana Enesköld otti Porin pormestarilta Kustaa Heikinpojalta velkaa, mistä vielä 1684 oli 1500 kuparitaalaria maksamatta.
V. 1658 tahtoi rouva Katariina Munckhoven paloapua palaneesta säteristään. "Niin vastasi siihen rahvas, etteivät he tahtoneet tietää mitään semmoisesta avustuksesta hänelle tai sitä harkita, koska säteri ei ollut pitänyt tapanaan maksaa tätä ennen paloapua". Tuomiokirjat eivät kerro, jäikö asia tähän. Kun 1685 paloi Lyttylän kartano ja 1690 - 1691 talvella Pietniemen kartano, niin molemmille tuomittiin lokakuussa 1691 paloapu koko kihlakunnasta, ja Lyttylän omistaja ratsumestari Kustaa Enesköld velvoitettiin tästä alkaen itse maksamaan paloapua. Lyttylän herrat eivät siis ainakaan olleet paloapua maksaneet, mutta olivat sitä Munckhovenin tavoin pyytämässä, kun hätä tuli. Asenne, että yhteiskunta oli olemassa aatelistoa varten, näkyy paloapukysymyksessä sangen selvästi.
Taloudellisia vaikeuksia kokenut Magnus Jordan oli lainannut kälyltään Maria Enesköldiltä parin yli 6 luodin painoisia rannerenkaita, jotka oli pantannut 200 kuparitaalarista. Elisabet Enesköld [ilm. Magnuksen puolison sisko] oli saanut Eurajoen emänniltä kaiketi pantiksi kaksi hopeaesinettä, jotka hän puolestaan antoi pois viljaa vastaan nälkävuonna.
Rahalainojen korko vaihteli melkoisesti. Luultavasti yleisin korko oli 6 - 8 prosentin tienoilla. Katariina Falkenkloulla oli v. 1670 laina 10 % :n korolla, mutta hän oli joutunut kiskurin kynsiin, sillä Aksel Jordanin velkajutussa 1677 korko laskettiin 8 % :n, Johan Enesköldin tapauksessa 1684 samoin 8 % :n ja Giersin jutussa 1703 6 % :n mukaan.
Otteita kirjoista "Satakunta - Kotiseutututkimuksia I ja V"
L y t t y l ä (Lyttskär, Lytteböle, Lötteböle, Lyftböll, Luftböle) on yhden manttaalin suuruinen säterirustholli, mutta oli entiseen aikaan seitsemän äyrin verotila.
Kustaa II Aadolfin 1614 huhtikuun 16:ntena päivätyllä kirjeellä annettiin Lyttylä, kuten sen naapuritilat Kellahdella, ratsumestari Otto Juhana Grothusenille Norrköpingin kokouksen ehdolla. Otto Grothusenin kuoleman jälkeen saivat hänen perillisensä 1653 toukokuun 2:sena päivätyssä kunink. kirjeessä hallinto-oikeutensa isä-vainajansa tiloihin vahvistetuksi. Kun yksi näistä, Elisabet Grothusen joutui naimisiin kamreeri Engelbrekt Niilonpoika Eneskiöldille, luovuttivat muut perilliset tälle Lyttylän, joka siihen asti oli ollut yhdysviljelyksessä Kellahden kanssa. Engelbrekt Eneskiöld pyysi nyt, että kuningas vahvistaisi hänen omistusoikeutensa Lyttylään. Heinäkuun 9:ntenä 1663 päivätyssä kirjeessä kuningas myöntyikin tähän, mutta määräsi samalla, että Lyttylä, jos Eneskiöld-suku miespuolelta sammuisi, lankeisi kruunulle eikä enää Grothusen-suvulle. Jo vuonna 1655 oli Engelbrekt Eneskiöld saanut kihlakunnanoikeudessa kiinnityksen 3 ½:n äyrin suuruiseen osaan Lyttylää, jonka hän vähää ennen säteritalon perustamista varten oli ostanut entisen omistajan perillisiltä, Maalina Antintyttäreltä Ruosniemessä ja Matti Antinpojalta HyveIässä. Engelbrekt Eneskiöldin (puolisot: 1:ksi Elisabet Grothusen ja 2:ksi Ebba Elisabet Hirscheidt, k. 1681 [ - virhe; kyseessä on Engelbrektin neljännen pojan Engelbrektin ensimmäinen puoliso, katso von Eneskjöld Taulu 4!]) kuoltua joutui Lyttylä hänen poikansa Kustaa Eneskiöldin omaksi. 1682 elokuun 12:ntena päivätyllä kunink. kirjeellä sai tämä omistusoikeutensa vahvistetuksi. Pian tämän jälkeen ulotettiin kuitenkin reduktsioni pieniinkin tiluksiin ja Lyttylä määrättiin peruutettavaksi vuoden 1682:n verolla. Tila annettiin kuitenkin heti takaisin Kustaa Eneskiöldin elinkaudeksi viljeltäväksi. Kustaa Eneskiöld kuoli v. 1715 ja hänen jälkeensä hallitsivat Lyttylää peräkkäin seuraavat Eneskiöld-sukuiset henkilöt: Kapteeni Berndt Juhana Eneskiöld (k. 1726) (puoliso: Maria Eleonora von Graman), majuri Berndt Juhana Eneskiöld (k. 1777) (puolisot: 1:ksi Kristina Eleonora Eneskiöld, 2:ksi Margareta Magdalena Hastfehr ja 3:ksi Katarina Charlotta De Carnall) sekä luutnantti Berndt Kustaa Eneskiöld (k. 1829) (puoliso: Anna Kristina Mörtengren). Viimemainittu myi v. 1793 5/7:aa Lyttylästä kenraaliadjutantti Kaarle Konstantin De Carnallille (puoliso: Ulrika Charlotta Renström (k. 1833). Jäännök- sen 2/7:aa rusthollista hän sitä vastaan piti edelleenkin hallussaan. Kenraaliadjutantti De Carnallin (k. 22.12.1832) omistama osa Lyttylää joutui ennen vuotta 1810 hänen vävyllensä laivasto-kapteeni Fredrik Frans Vallenstrålelle (puoliso: Maria Charlotta de Carnall), joka samaan aikaan luutnantti Eneskiöldiltä osti tämän hallussa olevan osan tilaa.
T o u k a r i n rusthollia viljeli eräs Gregorius Olavinpoika, jonka puolesta Lyttylän herra, kamreeri Engelbreckt Niilonpoika Eneskiöld teki ratsupalvelusta. Kun Gregorius Olavinpoika ei köyhyyden tähden ollut kyennyt korvaamaan tästä aiheutuvia kuluja, vaan oli jäänyt Engelbreckt Niilonpojalle velkaa 210 kuparitaaleria, luovutti hänen poikansa isänsä puolesta v. 1651 Engelbreckt Niilonpojalle koko tilan, joka tällöin arvioitiin 207:n kuparitaalerin arvoiseksi. Reduktsionin jälkeen sanotaan tilan v. 1658 olleen Liewenin rykmentin ratsutilana. Se oli ainakin jo v. 1690 ratsumestari Kustaa Eneskiöldin rusthollina, jolla oli aukumenttejä sekä Söörmarkussa että Lassilassa.