iä 3 Paltta

iä 3. Olkkala

- Olkkala Taulu 1 -

1. sukupolvi

Olkkala, Simo Eerikinpoika Ratsutilallinen, nimismies.

Vihdin nimismies

Ratsutilallinen Vihdin Olkkalassa v. 1551 - 1566

1500-luvun keskivaiheilla tapaamme Vihdin nimismiehenä Simon Eerikinpojan, joka asui Olkkalassa. V. 1556 ja seuraavina vuosina hän ei tehnyt lainkaan ruokalisä-, lehmävoi- eikä nokkaveroa, mutta esim. v. 1561 mainitaan myös hänen nimensä kohdalla nuo verot; sitä vastoin hän ei tehnyt tällöin viljaveroa. Hänen talossaan oli tällöin 10 "nokkaa". Hän lienee kuollut 1560-luvun loppuvuosina.

V. 1571 aikoina näyttää Klas Lindvedinpoika (Claes Lindvedson) Kourlasta olleen Vihdin nimismiehenä. Kun kuitenkin myöhemmin on Vihdin nimismiestalo jälleen Olkkalassa, täytynee meidän otaksua, että Simon Eerikinpojan kuollessa oli tämän poika joko alaikäinen taikka sotatoimissa, niin ettei häntä voitu nimismiesvirkaan heti nimittää. Asiakirjoista ei käy selville, miten kauan nimismiestalo lie ollut Kourlassa, kunnes se taas siirtyi Olkkalaan.

Vanhimmat tunnetut Olkkalan kylän kahden talon omistajat 1540-luvulla ja vielä 1550-luvun alussa olivat olleet Jöns Tuomaanpoika ja Eskil Monsinpoika (tai Benkt Benktinpoika). Mutta jo jonkun vuoden kuluttua tapaamme kylän omistajana Simon Eerikinpojan. Tuntematonta on, oliko hän tämän kylän alkuaan saanut oston kautta tahi autiotiloista lahjana nimismiestaloksi, mutta ainakin myöhemmin se mainitaan ostotilojen joukossa. (Väinö Nordlund ja Soikkelin Vihdin historiat)

Niinpä valitettiin Vihdistä Jaakko Teitille, hänen laatiessaan valitusluetteloaan vuosina 1555 - 56 seuraavista väkivaltaisista rajain siirroista. Sukselan Matti Laurinpoika kertoi, että hän oli aikanaan ostanut haavistolaisilta maakappaleen, joka oli juuri hänen omien peltojensa ääressä ja jota sanottiin Wissastenmaaksi. Mutta nimismies, Olkkalan Simon Erikinpoika ei ollutkaan välittänyt Sukselan ja omien maittensa välisestä rajasta, vaan oli vastoin kiinnekirjoja omistanut samaisen Wissastenmaan ynnä vielä Sukselan kylän peltoja. Saadakseen anastuksensa oikeudellisesti varmemmaksi, oli nimismies ottanut kyläläisten rajakirjat ja kätkenyt ne, toimien kaikessa itsevaltaisesti.

Haavistolaiset Aukusti Pietarinpoika ja Olavi Sigfredinpoika syyttivät samaa nimismiestä eräiden niittyjen, nim. Purhannitun, Witzsastennitun, Åyannitun ja Koijtinnitun anastuksesta. Sitä paitsi oli hän ryöstänyt heiltä kaskea 12 puntaan ruista sekä heidän takamaansa. (Kustavi Grotenfelt, Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan. Hels. 1894, siv. 220 ja Kaarle Soikkeli: Vihti 1)

Lapset:

1) Bertil Simonpoika (katso taulu 2) Nimismies, kihlakunnanvouti.

- Olkkala Taulu 2 -

2. sukupolvi

Olkkala, Bertil Simonpoika (taulusta 1. Isä: Olkkala, Simo Eerikinpoika) Nimismies, kihlakunnanvouti.

Vihdin nimismies

Vihdin kestikievarin ja Olkkalan rälssitilan omistaja v. 1569 - 1594

Sääksmäen kihlakunnanvouti v. 1586

Bertil Simonpojalla näyttää olleen 5 poikaa, vaikka useimmista heistä on jälkimaailmalle säilynyt varsin vähän muistoja. Sukutraditioiden mukaan kaatui heistä 4 sodassa, niin että vain yksi, kotimaahan jäänyt on lähemmin tunnettu.

Simon Eerikinpojan jälkeen nimismiehenä oli hänen poikansa Bertil Simonpoika (Bertill Simonsson), Olkkalan omistaja. Hän oli saanut 01.12.1584 vanhan tavan mukaan nimismiesveroa, paitsi voita ja viljaa, veroparseleja sekä kestikievarin pitämisestä verovapautta kaikista ylimääräisistä veroista ulosteoista, linnaleiristä ja rasituksista. Bertil Simonpojan ansiosta tuli Olkkalan kaksoistalo rälssiksi, niin että 5/12 veroa, 1 manttaali ja 1 jousimanttaali pääsi verovapaaksi.

Niin ikään oli kuninkaan suostumuksella kreivi Aksel kirjelmällään 22.06.1588 antanut hänelle, niin kauan kuin hän oli kestikievarina Vihdissä, verovapauden yhdelle koukulle maata. Hänen mainitaan olleen v. 1588 Sääksmäen tuomarina. Kun häneltä v. 1582 paloi aitta kaikkine sisältöineen, joiden joukossa olivat myös maakirjat, tarkistutti hän seuraavan vuoden käräjillä maittensa rajat. Hänen kuolinvuotensa on tuntematon.

Jo edellisinä vuosisatoina olemme nähneet, että ratsupalveluksesta sekä muista valtakunnan hyväksi suoritetuista teoista oli erinäisille henkilöille annettu rälssitiloja tai läänityksiä, joiden peruuttaminen tuli tuon tuostakin päivän polttavaksi kysymykseksi.

Sama tapa uusiutui 1500-luvulla, vaikka tosin Kustaa Waasan ajalta ei meillä ole ainakaan Vihdissä rälssitiloja mainittavina. Mutta saman vuosisadan lopulla tarjoutuu taas tilaisuus tutustua tähän järjestelmään. "Kuninkaallinen Majesteetti on armossa antanut toistaiseksi vanhoille huoveille (hoffmann), jotka ovat olleet valtakunnan vihollista vastassa tänä sota-aikana, vapauden tiloille ja taloille, jotka he asuttivat, kuninkaallisen kirjeen nojalla" marraskuun 17 p:ltä v. 1590. Näitä huoveja luetellaan siinä eri pitäjistä, mainiten Vihdistä seuraavat: Bertill Simonpoika Olkkalasta, Anders Korp Verkatakkilasta, Carl Claesinpoika Kourlasta, Mikkeli Finne Niemestä ja Lasse Bertilinpoika Irjalasta.

Olkkalan rälssi

Toisessa yhteydessä on meillä tilaisuus tutustua Vihdin nimismieheen Bertil Simonpoikaan. Hän piti v. 1590 Mårten Boijen lipun alla 3 ratsuhevosta ja miestä, ja mainitaan hänet vanhojen rälssiä nauttivien huovien joukossa, kuten yllä on osoitettu. V. 1594 sanotaan hänen olleen Anders Boijen väessä. Hänen tilansa, joka tämän tähden oli verovapaa, oli 6/12 veroa, 1 manttaali ja 1 jousimanttaali. Näin saivat alkunsa Ekestubbe-suvun omistukset Olkkalassa.

Oluff Larssonin pitäessä käräjiä 16 päivänä maaliskuuta 1583 tuli esille kunniallinen ja ymmärtäväinen (ärelig och wällförståndig) mies, Bertil Simonpoika Olkkalasta ja ilmoitti, että häneltä olivat edellisenä kesänä hävinneet kaikki hänen maakirjansa aitan palossa, jonka ynnä kaiken siinä olleen omaisuuden Torin (ukkosen) tuli oli polttanut, mikä myös kaikille oli tunnettua. Nyt kysyi hän lautakunnalta ja rahvaan miehiltä, olivatko Olkkalan takamaan käydyt rajat heidän mielestään seuraavat: ensin Purhaioensw, sitten Läppesilda, siitä Hånnanråpackå, edelleen Wiskånkandå, Kirffueskalliå, sieltä Sawijlädhe, Purhankeure ja edelleen Måxkåskensw. Tämän myönsivät oikeaksi 12 lautakunnan jäsentä ja ne, joiden maat koskivat Olkkalan maihin. Kuitenkin tunnustivat Bertil Simonpoika ja Wanhalassa asuvat, että vanhalaisilla oli ammoisista ajoista oikeus joka neljänteen puuhun eli joka neljänteen osaan samaisten rajain sisällä, ei kuitenkaan siihen osaan, minkä Bertilin isävainaja, Simon Erikinpoika, oli saanut Haavistosta, sillä se kuului hänelle yksityisesti. Tämän rajan vahvisti Oluff Larsson ikuiseksi omaisuudeksi.

Vielä huomautti Erik Henrikinpoika Sukselasta Bertilille, että hänelläkin oli metsäosuus saman rajan sisällä, mutta Bertil vastasi ja lautakunta todisti, että Maikkala ja Olkkala olivat pantanneet kappaleen maata Sukselalle 9:stä talonpoikaismarkasta (marker bonde), mutta että Simon Erikinpoika oli lunastanut sen Erik Spåren ollessa kihlakunnan tuomarina ja käräjiä pitäessä 10 markasta kuningas Kustaan rahaa, jotka rahat Erikin veli Sifred Henrikinpoika Suksela oli kantanut, joten Erikin oli haettava osuuttaan rahoista veljeltään eikä Bertil Simonpojalta taikka hänen perillisiltään osuutena metsästä.

Kun takamaihin jäi tällä tapaa osuutta useammalle eri kylälle, niin ei ihmettä, että tuli oikeudenkäyntejä jostakin niitystä, pellosta tahi kaskimaasta. Ja tapahtuipa niinkin, että näissä omistuksissa tehtiin väkivaltaakin. (Väinö Nordlund ja Soikkelin Vihdin historiat)

Puolisot:

¤¤ 1) Stubbe, Laurintytär

Isä: Pettersson, Lars k. n. 1567. Tuomari.

<< Stubbe taulu 2

Lapset:

1) Simo Bertilinpoika

Simon Bertilinpoika mainitaan vuoden 1605 kymmenysluettelossa Olkkalan toisen talon omistajana. Hänen karjalukunsa oli 10 lehmää. Kaatui sodassa?

2) Lars (katso taulu 3) s. 1568 - 1574 Vihti, Olkkala, k. aik. 1640. Alilaamanni ja Turun hovioikeuden jäsen.

3) Erik

V. 1605 ilmoittivat Gevlestä Mansfeldin kreivi Joachim Friedrich, amiraali Axell Ryningh ja hovimarsalkka Otto HeImer, että he olivat kuninkaan käskystä tilanneet sotaväkeä jäämään Ruotsiin. Silloin Eerik Bertilinpoika oli luvannut tulla ratsumiehineen sinne, minkä johdosta mainitut henkilöt silloin tiedottivat, että kuninkaan suosion ja vahvistuksen varalta he olivat hänelle antaneet läänityksinä Vanjärven kylän ja Elpeen neljänneksestä Heimolan kylästä 5 taloa, Mettulasta 1 talon ja Vivoilasta 3 taloa hänen nautittavikseen ja omistettavikseen. Suomen käskynhaltijan ja voudin oli siis annettava hänelle nämä talot veroineen ja rasituksineen siksi, kunnes kuninkaan vahvistus asiassa olisi saapunut. Kaatui sodassa?

(Toinen mahdollisuus voisi olla se, että mainittu Eerik Bertilinpoika oli Nummen Mäntsälän kartanosta. Sen niminen mies oli 1600-luvun alussa ratsumestari, mutta myöhemmin asessori ja ritarihuoneeseen kirjoitettu aatelisnimellä Ljuster; hän kuoli v. 1641.)

4) Klaus

... Kustaa II Aadolf otti haltuunsa Oderjoen suulla olevan Stettinin kaupungin, johon hänelle tuli vähitellen lisäjoukkoja, niin että hänellä oli elokuun lopulla jo 25 tuhatta miestä. Joukossa oli Uudenmaan ratsuväkeä m. m. vihtiläisen Klaus Bertilinpojan komppania. Suomalaisen ratsuväen komentajat olivat everstiluutnantit Torsten Stålhandske ja Reinhold Wunsch, joilla kummallakin oli komppaniansa. Kaatui sodassa?

5) (poika) Kaatui sodassa?

- Olkkala Taulu 3 -

3. sukupolvi

Bertilsson, Lars (Olkkala) (taulusta 2. Isä: Olkkala, Bertil Simonpoika) s. 1568 - 1574 Vihti, Olkkala, k. aik. 1640. Alilaamanni ja Turun hovioikeuden jäsen.

Vihdin kestikievarin pitäjä ainakin 1604

Alilaamanni Etelä-Suomen laamannikunnassa 1619 - 1634

(Assessorn i Åbo hovrätt och underlagmannen i Södra Finlands lagsaga)

Turun hovioikeuden jäsen sen ensimmäisestä kokouksesta 07.10.1623, vuoteen 1630 lisäjäsenenä

Omisti Vihdin Olkkalan rälssitilan ja Ylöstalon Vanhalankylässä Vihdissä

Bertil Simonpojan viidestä pojasta ainut eloon jäänyt oli Lars Bertilinpoika, jonka tapaamme 1600-luvun alussa pitämässä nimismiestaloa Olkkalassa ja jääneen myöhemminkin rauhan toimiin. Tosin kyllä mainitaan eräässä v. 1606 laaditussa ratsumiesten luettelossa hänen asettaneen Olkkalasta 8 ratsumiestä, mutta tuskin hän itse oli siinä mukana. Hän löysi näet elämänuransa alilaamannin toimissa.

Lars Bertilinpoika laajensi runsaasti maanomistuksiaan, kunnes hän v. 1630 jätti Olkkalan vanhimmalle pojalleen Henrikille ja siirtyi itse asumaan Vanhalassa ostamaansa taloon.

Väinö Nordlund: Eräs valiomies 1600-luvun aatelismiesten joukossa

Olkkalan omistajista puhuessamme olemme esittäneet yhtenä Lars Bertilinpojan, joka oli nimismies ja sitten alilaamanni.

Meille on säilynyt kopiona hänen alilaamannina antamansa tuomio 14/4 1625:ltä, joka koskee Lars Tårstenssonin 6/4 1585 antamaa päätöstä Leppäluhdan maan ja Vanhalan ulkomaan rajoista Selin, Nummenpään ja muutamien muiden kylien maiden ja mainittujen Vanhalalle kuuluvien maiden välillä. Ne vahvistettiin entiselleen, rajojen käydessä seuraavasti: ensimmäinen raja on Sipojnojansw Hartanhangasmäelle, Hånganpetäjään, Kuorlammen Röyckään, Wachterismäelle, Hakaojaan, Nummennotkoon, Kylmänojansuuhun, Torojkallion Pyttiin, Panunsyrjään, Kåifwen Pordaseen ja taas Sipojnojanswhun.

Lars Bertilinpoika kutsuttiin 7/10 1623 lisäjäseneksi Turun hovioikeuteen ja oli v:een 1630 hovioikeuden istunnoissa läsnä. (Hän mainitsee 26/3 1630 itseänsä asessoriksi Suomen hovioikeudessa sekä alilaamanniksi Etelä-Suomen laamannikunnassa).

Kun hänen yksityisessä elämässään v. 1630 muodostaa erityisen rajapyykin, koska hän silloin poistuu syntymäsijoiltaan Olkkalasta, luomme seuraavassa pikasilmäyksen siihen, millä tapaa hän oli sitä ennen kartuttanut tätä sukuperintöään.

Vuosien kuluessa liitti hän maaomistuksiinsa alla mainitut talot:

1. Kirvelän kylässä erään talon. V. 1621 mainitaan, että Kirvelän Jacob Niilonpojan talo, 1/2 äyriä, on ollut neljä vuotta autiona; sen on ottanut Lars Bertilinpoika verolle v. 1623.

2. Autiotalon Vanhalassa. Nihls Bielcke Salstadhin herra (till Salstadh), vapaaherra, antoi Turun linnassa 20/7 1624 hänen "alilaamannin, hyvinymmärtävän Lars Bertilinpojan viljeltäviksi (uptaga) ne pappien maat (de prestänes jordh) Vanhalan kylässä ja Vihdin pitäjässä, jotka ovat kruunulle joutuneet verotettaviksi". Edelleen sanotaan, että ne maat ovat enimmäkseen olleet autioina, jonka tähden Larsille hän oli kuntoonsaattamisen avuksi myöntänyt kahden vuoden vapauden, "mutta - kirjoitetaan reunalisäyksessä - kun järjestely on tehty v. 1623, oli sentähden verot samalta vuodelta suoritettava". Näiden vapausvuosien jälkeen hän oli velvollinen tekemään H, k. M:ille täydellistä ratsupalvelusta tahi myös siitä suorittamaan kruunun verot. Tämän tilan alaisiksi oli myönnetty kaikki ne maat ja tilat, jotka siihen olivat vanhastaan kuuluneet. Tämä vahvistettiin Vihdin käräjillä 20/4 1626 ja kävi silloin kaikkien todistuksista selville, että tila oli enimmäkseen rappeutunut ja suuri osa siitä oli ketona, niin hyvin niityt ja ulkomaat olivat pantatut, ei yhtään rakennusta ollut minkäänarvoista, sillä ne olivat joko palaneet tahi muuten ränsistyneet. Tila oli 4 äyrin maa. Uskottujen miesten tehtäväksi jätettiin 7/9 1628 peltojen järjestely naapurusten kesken.

3. Puolet n. s. Koskuenmaasta. Vihdin käräjillä 18/11 162? tuomittiin Lars Bertilinpojalle oikeus saada pitää puolet Koskuenmaata 10 taalasta unkarilaista gylleniä ja 7 mk:asta. Lasse Torsteninpojan kirjeen mukaan v:lta 1567 olivat tämän Koskuenmaan rajat, joista Vanhalan kyläläiset riitelivät Kourlan kyläläisten kanssa: Måxierffensari, Sallenkallionsuu, suuren suon yli Koiffuistån oiansuuhun, Päänoia, Kulppi, Hirfuen hauta; ja oli vanha käyttöoikeus Koskuenmaahan, joka nimitettiin Vanhalan maa ja josta he maksoivat 1/2 settungin veron; sen he saivat ikuisesti pitää. Lars Bertilinpojan isän käsikirjeen mukaan 8/4 1598:lta oli Larsin isä Bertill Simonpoika lunastanut Olkkalaan osuuden Grels Sigfredinpojalta 15 (?) tnr:istä jyviä, 2 mk:sta rahaa ja 3/4 tnr:istä tervaa ja taas sen pantannut samoja parseleja vastaan Karl Klaesinpojalle; se oli niitä vastaan takaisin lunastettavissa siten, että Lars Bertilinpoika lunastaisi samasta hinnasta kuin hänen isänsä kirje osoitti. Mutta kun Håkan Klemetinpoika tahtoi lunastaa, esitti laamanni Jören Boijen kirjeen, väittäen maan kuuluvan Lahnukselle; sitä väitettä ei hyväksytty.

4. Erään talon Vanjärveltä. Tuomiopöytäkirjassa 25/1 1630:lta mainitaan, että Walborgh Simonintytär ja hänen poikansa Hindrich olivat vapaasta tahdostaan myyneet Lars Bertilinpojalle 1 äyrin ja 2 p:in maan Vanjärven kylässä 25 taalarista. Mahdollisesti on tämä se talo, joka samoilla käräjillä vaihdettiin toiseen, kuten seuraava tiedonanto osoittaa.

5. Vanhalan Ylöstalon. Tammikuun 25 p:nä v. 1630 pidetyillä syys- ja talvikäräjillä ilmoittaa Eerik Eskilinpoika Vanhalasta, että hän hyvin harkittuaan sekä vaimonsa, lastensa ja sukulaistensa suostumuksella oli tehnyt ystävyydessä seuraavan maanvaihdon kunniallisen ja hyvinarvoisan Lars Bertilinpojan kanssa:

- Eerik Eskilinpoika antoi Lars Bertilinpojalle 1 1/3 äyrin maan, joka sijaitsi Vanhalan kylässä;

- Lars Bertilinpoika taas antoi ostamansa 1 1/4 äyrin maan Vanjärven kylässä Eerik Eskilinpojalle sekä sitäpaitsi parin härkiä sekä jyviä 2 tnr vuoden 1630 kasvusta. Eerik sitä vastoin vastasi Vanjärven tilasta suoritettavista kruunun veroista. Ensimmäinen lainhuuto tapahtui 25/1 1630.

Vihdin nimismies Bertil Simonpoika oli, kuten ennen olemme nähneet, kuollut vuosien 1598 - 1600 välillä, ja viran peri hänen poikansa Lars Bertilinpoika. Olkkalan omistajana mainitaan hänen v. 1611 kylväneen ruista 6 tnr ja ohraa 2 tnr, lehmävoivero-luettelojen mukaan oli hänellä vv. 1600 - 1629 10 - 18 lehmää.

Hänen nimismiesajoiltaan on meillä seuraavia muistiinpanoja:

Maaliskuun 12 p:nä v. 1604 antoi Lars Bertilinpoika Vihdin kestikievarina kuitin siitä, että hän oli hallituksen Iuvalla ja sen mukaan kuin vanhoista ajoista oli kestikievarille avuksi myönnetty, kantanut voita 4 leiviskää.

Kankaisten Ewerdt Horn antoi 28/3 1611 todistuksen, että hän oli seuralaistensa kanssa vieraillut Vihdin nimismiehen Lars Bertilinpojan luona yli pyhien ja kelirikon vuoksi 6 vuorokautta, nauttien leipää 4 tnr, olutta 3 tnr, voita 1 Ieiv., lihaa 8 Ieiv., 1 härän, 2 lammasta, kauroja 3 tnr. ja heiniä 6 parmasta.

Vielä v. 1618 oli hän nimismiehenä, "hafwandes länzmannadömet wdi Wictis sochn i Hattula härede"; samoin v. 1619.

Voisi hyvinkin olla mahdollista, että hän jo v. 1619 erosi nirnismiestoimestaan, koska hän samana vuonna mainitaan alilaamannina Etelä-Suomen laamannikunnassa. Mutta ainakin 6/7 1619 on hän vielä Vihdin nimismiehen virassa.

Heti Lars Bertilinpojan jälkeen tuli arvattavasti nimismieheksi Kourlan isäntä Klaes Kaarlenpoika (Claes Carlsson, katso edempänä osiota Lars Bertilssonin lapsista, kohdasta Kourlan rälssi). Ainakin ensimmäinen merkintämme hänestä on v:lta 1621. Kun 14/1 1624 asetettiin koko Hattulan kihlakuntaan kestikievareita, määrättiin yhden kestikievarin pitäjäksi mainittu Kourlan isäntä.

V. 1630 alkaa Lars Bertilinpojan elämäkerrassa aivan uusi vaihe:

Hän ei ollut turhaan hankkinut itselleen Vanhalassa maanomistusta, jolle hän siirtyi näinä aikoina, jättäen Olkkalan yhdelle pojistaan, nim. Henrik Larsinpojalle.

Arvokkaan lisän Lars Bertilinpojan elämäkertaan olemme tavanneet hänen 26/3 1630 kirjoittamassaan laajassa testamentissa, jonka nähtävästi jo A. J. Hipping on tuntenut ja jota hän on jonkun verran hyväkseenkin käyttänyt, vaikka se sittemmin on jäänyt yleisemmin tuntemattomaksi.

Sen tärkeyden vuoksi sekä osoittaaksemme sen ajan elämänkatsomusta y. m. kerromme sen sisällyksestä seuraavaa.

Alussa hän kertoo olevansa 60 vuotta täyttänyt ("mine 60 åhr ähre migh förty gångne och aflopne"), joten sen mukaan hän olisi ehkä syntynyt v. 1570, jos tuon ijän täyttäminen oli juuri silloin tapahtunut. Tässä laajassa kirjoituksessa hän mainitsee olevansa asessorina Suomen hovioikeudessa sekä alilaamannina Etelä-Suomen laamannikunnassa, Jacobus de la Gardien, Löcköön kreivin ja Eckeholmin vapaaherran, ollessa laamannina samassa laamannikunnassa.

Liikuttavaa on lukea, millä silmillä hän sairaalloisena miehenä, mainittuaan ensin ikänsä, katselee elämää kirjoittaessaan seuraavaa:

"Ja niinkuin Pyhästä kirjasta ilmenee ihmisen elämä on kurja ja lyhyt, niin että elämämme kestää 70 vuotta ja korkeintaan 80, ja kun vanhuus siinä määrin ja miltei kokonaan on alkanut minua ahdistaa, ja kuten on tapana sanoa, mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän otetaan pois, mitä kauemmaksi ulottuu, sitä lähempänä on kuolema, on minun sitä pitäminen muistissa. Koska minulla on jokapäiväinen vieras ja vastustaja, joka on sairaus ja heikkous, joka koettelee minua toisena päivänä enemmän kuin toisena, ei yhdellä vaivalla, vaan useammalla, täytyy minun kärsivällisesti sitä vastaan tehdä työtä ja iskeä, niinkauan kuin Kaikkivaltiaan tahto on, niinkuin päiväläinen tahi työmies odottaa työstään illalla rauhallista lepoa, odotan minä sitä ja toivon, ja kun kuolema on kaikille varma, mutta hetki tietymätön, tänään herra, huomenna kuollut, sentähden olen päättänyt kyvyssäni ollen ottaa asiani jälkeenjäävien hyväksi harkitakseni niiden noudatettavaksi seuraavassa tapauksessa". (Säilytetään Juotilan talon arkistossa.)

Viittasimme jo edellä, että hänellä lie ollut erityinen syy koota itselleen Vanhalassa kiinteimistöä.

Hän oli ensi kerran ollut avioliitossa Brita Henrikintyttären kanssa, jonka vanhemmat olivat Sipoon kirkkoherra ja Sipoon Söderkullan ja Norrkullan omistajan Henrik Hanssonin tytär. Suku oli vanhaa rälssisukua Uudellamaalla, aateloitu jo Kustaa Waasan aikana ja ritarihuoneeseen kirjoitettu v. 1634. Se kantoi nimeä Ekelöf. [Nykytiedon mukaan Henrik Hansson ei ollut Sipoon kirkkoherrana! Katso Ekelöf Taulu 4.]

Tästä avioliitosta oli syntynyt kolme lasta, nim. [Brita??], Henrik, [Nils??], Johan ja Anna. Mutta Lars Bertilinpoika oli jäänyt leskimieheksi Olkkalaan ja sittemmin rakastunut papinleskeen Margareta Knuutintyttäreen, jolla oli tytär Kijrstin, ehkäpä muitakin lapsia, vaikka ne eivät olleet enää kotona. Testamentissaan hän nyt selittää, miten hän tämän uuden avioliittonsa tähden oli poistunut Olkkalasta ("iagh ifrå Ålkala gård wijkit och afträdt hafuer"), siirtyen Vanhalaan. Sillä kun hän oli mennyt tähän avioliittoon, ei hän ollut voinut tälle puolisolleen luvata tahi sitoutua antamaan mitään kiinteätä tahi maa-alaa. Hänellä näet ei silloin ollut ollut mitään muuta kiinteimistöä, kuin minkä hän oli vanhempiensa jälkeen perinyt ja minkä hänen lapsensa tulisivat häneltä perimään, toisin sanoen Olkkalan - hän oli siis vihitty ennen v. 1624, jolloin hän sai omakseen ensimmäisen tilan Vanhalassa. Jumalalle kiitos - lisää hän - että hänen vanhemmat lapsensa, joille hän on Olkkalan tarkoittanut, olivat tulleet siihen miehuuden ikään, että he voivat tilaa hyvin hoitaa, sen vastaanottaa ja kunnossapitää. Kun siis laki säätää, "ettei talonpojalla ole naimaosaa vaimonsa omintakeiseen maahan tahi taloon tahi vaimon omintakeiseen vesilaitokseen eikä vaimo miehen, lukuunottamatta muuta irtaimistoa", niin oli hän yrittänyt ja saanut "armollisen ja korkean hallituksen suosiosta palveluksella hankituksi tämän viheliäisen talon Vanhalassa köyhän puolisonsa hyväksi, jotta hänen vaimonsa ei joutuisi hänen itsensä kuoltua tuuliajolle". Siitä syystä ja sen kristillisen rakkauden ja suosion tähden, jota hänen puolisonsa oli hänelle osoittanut ja vielä joka päivä osoitti, omisti hän siten vaimolleen mainitun Vanhalan talon, 5 äyrin 8 penningin maan, semmoisena kuin se silloin oli tahi miten hyväksi hän vielä taisi sen parantaa tahi mitä hän saattoi siihen lisää hankkia, niin että hänen vaimonsa hyväksi, sittenkuin hän itse oli kuollut, hänen poikansa Johan Larsinpoika tämän puolison Kijrstinin kanssa sitä hoitaisi (Johan Larsinpoika oli jo tällöin ottanut puolisokseen sisarpuolensa Kijrstinin, joten isä ja poika olivat samasta perheestä, nim. isä lesken ja poika lesken tyttären vihityttäneet aviokseen). Siis hänen kuoltuaan saisi hänen vaimonsa, äitinä, suurimman osan talossa käytettäväkseen, mutta pidätti hän siinä tapauksessa, että hänen vaimonsa kuolisi ennen häntä, taloon omistusoikeuden itselleen. Sittenkuin he olisivat molemmat kuolleet, saisi poikansa Johan Larsinpoika vaimoineen ja lapsineen mainitun talon, mitään eroittamatta, asua ja omistaa. Kun tuo laki sääsi, että siitä maasta tahi irtaimistosta, mitä talonpoika ja hänen vaimonsa olivat saaneet ja ostaneet avioliitossa, omisti talonpoika 2 ja vaimo yhden kolmanneksen, eivät hänen vaimonsa lapsetkaan saaneet olla osattomat pesästä. Johan Larsinpoika saisi siis lunastaa osuutensa sisaruksiltaan, paitsi sitä osaa, jonka leski Margareta oli tuonut mukanaan, nim. härkiä 2 paria, lehmiä 18, nuorta karjaa 6, hevosia 2 ja lampaita 30 sekä panimokattilan (brygge ketell) ja 1 kattilan. Ne ovat jaettavat, kuten muidenkin kunniallisten papin lasten kesken, siten että veljet ja sisaret saavat yhtä suuren osuuden.

Lauri Bertilinpoika pyysi v. 1634 sairaalloisuutensa tähden vapautusta seuraavan vuoden laamanninkäräjistä. Hän eli vielä v. 1640, jolloin hänestä mainitaan Karjalan laamannikunnan tuomiokirjassa "entinen alilaamanni Lars Bertillsson Vihdissä".

Hänen kuolinvuotensa on toistaiseksi tuntematon.

Omituista on, että juuri tästä sukuhaarasta on vielä jälkeläisiä tavattavana Vihdissä, kun sen sijaan koko muu suku on miltei tyystin paikkakunnalta poistunut. (Väinö Nordlund ja Soikkelin Vihdin historiat)

Puolisot:

¤¤ 1) Henrikintytär, Brita k. viim. 1630.

Isä: Hansson, Henrik k. viim. 1602.

<< Ekelöf 1 Taulu 11

Äiti: Teit, Dordi Lassentytär

<< Teit Taulu 7

Kustaa Vaasa aateloinut isoisän v. 1558 nimellä Ekelöf.

Lapset:

1) Brita (Birgitta) s. n. 1600 - 10 Vihti, k. 1644 Loimaa.

Puolisot:

¤¤ 1) Laurentii, Matthias (Forssman) s. n. 1570 Lohjan Nummen kylä, k. 20.02.1636 Lohja, haudattu Lohjan kirkkoon, kuorin pohjoissivulla olevaan muurihautaan. Lohjan kirkkoherra, rovasti.

<< Tammelinus Taulu 3

Lapset:

1) Elisabet

2) Johan Mattson k. 1665. Generalguvernementskamrerare i Skåne, Halland och Blekinge (aatelinen).

3) Isacus (Isaacus) Matthiae s. 1620-30 -luv. Lohja?, k. Tammela, haudattu 21.09.1693 Tammelan kirkko. Tammelan kappalainen ja kirkkoherra.

>> Tammelinus Taulu 4

4) Maria

¤¤ 2) Aboicus, Laurentius Petri (Tammelinus) s. 1605 - 1610 Turku, k. 1671 Tammela. Turun kappalainen 1634 - 36, Loimijoen kappalainen 1637, Loimaan kappalainen 1638 - 48, Tammelan kirkkoherra 1648 - 71, rovasti. Vihitty n. 1638 Loimaa.

Lapset:

1) Ericus Laurentii k. 1694. Regrementspastor vid Osterbottens infanterireg. 1693.

2) Jacobus Laurentii k. 1665, haudattu 29.04.1665 Turku. Maisteri, juristi.

3) Gabriel Laurentii s. 24.02.1641, k. 02.08.1695 Lohja. Turun koulun rehtori, Lohjan pappi.

4) Valborg s. n. 1658, k. viim. 1669.

Kuoli viim. 1669 Hämeenlinnassa lapsivuoteeseen. Puoliso Tammelassa 04.07.1658 maisteri, sittemmin Kemiön kirkkoherra Henrik Florinus (Paimiolainen), s. 1633 Paimiossa, k. 12.04.1705 Paimiossa. Paimion kirkkoherra 1671 ja Kemiön 1689. Vanhemmat Paimion kirkkoherra Mathaus Erici Florinus (k. 27.02.1669 Paimiossa) ja Elisabet Henriksdotter.

5) Anna k. 1691.

6) Sara

2) Henrik Larsinpoika Ekestubbe k. 1660 Vihti, haudattu Vihdin kirkko. Majuri, Turun linnan komendantti (aatelinen, sukunro 285).

Katso edempänä osiota Lars Bertilssonin lapsista!

Majuri, Turun linnan komendantti v. 1656 - 1660

Aateloitu 05.09.1639

Vihdin Olkkalan rälssitilan ja Paraisten Bålbölen säterin omistaja

Kuollut Vihdissä 1660 (hk)

Puolisot: (Ensimmäistä puolisoa ei tunneta)

¤¤ 2) Margareta tai Katarina Lemnia (Kaarle IX:n kamarijunkkarin Stefan Lemniuksen ja Elisabet Stålarmin tytär)

3) Johan Larsinpoika Ylöstalo

Kartanon omistaja Vihdin Vanhalassa

Puolisot:

¤¤ 1) Kerstin Andersintytär (Johanin sisarpuoli)

4) Anna k. syksyllä 1676 Vihdin Kourula, haudattu 1677.

Puolisot:

¤¤ 1) Jaakko Hästesko-Fortuna k. 1652, ratsumestari

Katso edempänä osiota Lars Bertilssonin lapsista!

(Nils Larsinpoika Stålhane, k. 20.09.1657 Vihdissä, luutnantti (aatelinen), ei ole Lars Bertilssonin lapsia nykytiedon mukaan.)

¤¤ 2) Knuutintytär, Margareta

Oli aikaisemmin ollut avioliitossa Anders-nimisen papin kanssa. Lauri osti Margaretan leskenasunnoksi 21.01.1630 Vanhalan Ylöstalon ratsutilan, jonka nuorempi poika Juho sittemmin peri. Juhon puoliso oli Margaretan tytär eli sisarpuolensa Kirsti Antintytär.

Lars Bertilssonin lapsista

Henrik Larsinpoika Ekestubbe

Lars Bertilinpoika laajensi runsaasti maanomistuksiaan, kunnes hän v. 1630 jätti Olkkalan vanhimmalle pojalleen Henrikille ja siirtyi itse asumaan Vanhalassa ostamaansa taloon.

Mainittu Henrik Larsinpoika, aateloituna Ekestubbe, vietti nuoruutensa ja miehuutensa sotilasuralla, omistaen samalla Olkkalan.

Kun Kustaa II Aadolf valloitti v. 1621 Riian, oli Henrik Ekestubbe ratsumiehenä eversti Ekholtzin rykmentissä. V. 1623 hän pääsi Hämeen läänin ratsurykmentin h:ra Gerhardin komppaniaan, ja v. 1625 kohosi kornetiksi samassa komppaniassa ja rykmentissä. Kun v. 1630 Saksan sota alkoi, hän tuli luutnantiksi samaan komppaniaan, saaden saman sodan aikana kuninkaalta määräyksen kenraalimajuri Ståhlhandsken rykmenttiin ratsumestariksi, jossa virassa hän oli jatkuvasti vuoteen 1644.

Mainittuja virkaylennyksiä lukuun ottamatta hän sai muitakin suosion osoituksia.

Hakiessaan aatelisarvoa hän vetosi siihen, että hänen esi-isänsä olivat aina Kustaa Waasan ajoista tehneet ratsupalvelusta, että hänen 4 setäänsä, jotka olivat kaatuneet taistellessaan valtakunnan vihollista vastaan, olivat olleet ratsupalveluksessa hänen viljelemistään taloista ja että hän äitinsä puolelta oli Ekelöf-suvusta, pyytäen samalla oikeutta saada ottaa käskynhaltija Henrik Olavinpojan Stubben vaakunan, koska hän oli tämän lähin sukulainen miehispuolelta eikä kukaan muu käyttänyt samaa vaakunaa.

Hänet aateloitiinkin 5/9 1639 ja merkittiin ritarihuoneen kirjoihin v. 1642 n:rolla 285. Hän otti vaakunaansa puunkannon (Stubbe), tietenkin tammen kannon.

Henrik Ekestubbe sai seuraavat lahjoitustilat:

Holhoojahallitus myönsi hänelle syyskuun 5 p:nä v. 1640 Olkkalan verotilan kaikkine siihen kuuluvine tiluksineen rälssitilaksi.

V. 1645 syyskuun 26 p:nä antoi kuningatar Kristiina hänelle lahjakirjan Porvoon läänin ja pitäjän Ekenäs-kylän kahteen prebendataloon sekä Pyhäjärven Haavistonkylän taloihin.

Olkkalan rälssiin nähden antoi Kristiina huhtikuun 10 p:nä v. 1646 seuraavan vahvistuskirjan:

»Me, Christina, Jumalan armosta j. n. e., teemme tiettäväksi, että meille on Meidän entinen, uskollinen palvelijamme ja majoitusmestarin, kenraalimajuri Tårsten Ståhlhandsken käskynalainen, jaloarvoinen ja vapaasukuinen Hindrich Larsson Ekestubbe alamaisuudessa esityttänyt Meidän entisen holhoojan ja valtakunnan hallituksen erään Tukholmassa syyskuun 3 p:nä v. 1640 päiväämän kirjelmän, jossa on hänelle, hänen vaimollensa ja avioliitossa syntyneille miespuolisille rintaperillisillensä Meidän vahvistettavaksemme lahjoitettu ja annettu Olkkala-niminen verotila, missä hän itse asuu, kaikkine siihen kuuluvine tiluksineen, olkootpa ne minkä nimellisiä hyvänsä, nautittavaksi, viljeltäväksi ja omistettavaksi aatelisella vapaudella ja rälssimiehen oikeudella Norrköpingin päätöksessä v. 1604 tehdyillä ehdoilla ja välipuheilla, nöyrästi pyytäen saada tähän Kunink. vahvistustamme; tämän hänen alamaisen pyyntönsä Me olemme armollisesti ottaneet harkittavaksemme ja suosiosta ja armosta samoin kuin myös niiden pitkäaikaisten, uskollisten ja väsymättömien sotapalvelusten tähden, joita hän Meidän korkeasti kunnioitetun, autuaan, rakkaan, Herra isämme, muistossa ylistetyn, aikana sekä sittemmin Meille ja Ruotsin kruunulle on tehnyt ja osoittanut, mitä samaa hän edelleen on velvollinen tekemään ja osoittamaan niin kauan kuin hän elää, vahvistaneet, varmentaneet ja valtuuttaneet, jonka tähden Me myös tämän avonaisen kirjeImän voimalla vahvistamme, varmennamme ja vakuutamme hänelle, hänen vaimollensa ja heidän miespuolisille rintaperillisillensä mainitun Olkkalan taIon ynnä kaikki siihen kuuluvat rakennukset, maat, pellot, niityt, metsämaat, torpat ja torpanpaikat sekä myllyt ja myllypaikat ynnä kaikki muut tilukset, märät ja kuivat, lähellä ja kauempaa, ilman poikkeusta kaiken mitä mainittuun taloon kuuluu, vanhuudesta on kuulunut tai tästedes Iain ja oikeuden nojalla niihin taidetaan liittää, nautittaviksi, viljeltäviksi ja omistettaviksi aatelisella etuoikeudella, rälssivapaudella ja rälssimiehen palveluksella ikuisena omaisuutena ja aivan niillä ehdoilla ja välipuheilla, kuin Norrköpingin päätös vuodelta 1604 sellaisista lahjoituksista sisältää ja mainitsee. Me kiellämme sen vuoksi kaikkia, jotka Meille ovat velvolliset kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta osoittamaan ja jotka meidän tähtemme tahtovat ja joiden tulee (jotakin) tehdä tahi jättää tekemättä, mainitulle Hindrich Larsson Ekestubbelle, hänen vaimollensa tai (heidän) avioliitossa syntyneille miespuolisille rintaperillisillensä tekemästä estettä, haittaa tai vahinkoa missään suhteessa nyt tai vastedes. Enemmäksi vakuudeksi olemme tämän omalla kädellämme allekirjoittaneet, lisäksi ripustuttaneet sinettimme tähän alle. Annettu linnassamme Tukholmassa, huhtikuun 10 p:nä v. 1646.

CHRISTINA.

L. S.«

Kun varmaankin aateliston tilojen osto-, panttaus- ja lahjoitusasiat alkoivat pian sen jälkeen joutua tarkistettaviksi, sai Henrik Ekestubbe holhoojahallituksen kanssa jo v. 1640 tekemänsä tilojen ostot varmennetuiksi kuningatar Kristiinan v. 1649 antamalla vahvistuskirjalla.

Kun v. 1650 laadittiin rälssiluettelo, mainittiin siinä ostettujen tilojen joukossa Henrik Ekestubbella: Olkkala sekä taloja Vanhalassa, Haavistolla, Järvenpäässä ja Vaskjärvellä - yhteensä 7 1/2 manttaalia, 1 vero, 8 23/24 äyriä 15 penn., 7 jousta, 25 lehmää.

Tämä luettelo oli jo laadittu lahjoitustilojen peruutuskysymyksen yhteydessä, josta sitten v:n 1655 valtiopäivillä lähemmin päätettiin. Hänen osakseen tuli neljännes peruutusmaksuna tulosta, joka teki 175 taal. 23 äyr. 7 9/20 penn.

Henrik Ekestubbea oli ehdotettu v. 1648 hovioikeuden asessoriksi, mutta hän ei siihen virkaan kuitenkaan saanut nimitystä. Hän oli Turun linnan komendanttina Venäjän sodan puhkeamisesta alkaen v. 1656 aina vuoteen 1660 ja mukana Helsingin maakuntakokouksessa v. 1657.

Vihdin kirkkoa hän muisti lahjoituksillaan, antaen sille saarnatuolin sekä korottaen sakariston. Hän kuoli v. 1660 ja haudattiin v. 1661 Vihdin vanhaan kirkkoon.

Henrik Ekestubbe oli kahdesti avioliitossa. Hänen ensimmäisen puolisonsa nimeä ei tunneta; toinen v:sta 1634 18/8 oli Margareta Lemnia (synt. 1612, kuoll. 1681 toukok.). Edellisestä aviosta oli lapsia 2 poikaa ja 4 tytärtä, jälkimäisestä 1 poika ja 7 tytärtä - siis yhteensä 14 lasta, joista vanhimmat pojat, korpraali Lars Ekestubbe (Hämeenläänin rykmentissä) kuoli Puolassa v. 1656 ja ratsumestari Ekestubbe (kenttämarsalkka Wrangelin Henkirykmentissä) kaatui Puolassa. Ainoa eloon jäänyt poika, hänkin ratsumestari oli Henrik Ekestubbe (nuorempi), joka peri Olkkalan. Hänen äitinsä oli Lemnia.

Tyttäret olivat: Anna Ekestubbe, naimisissa everstiluutnantti Karl Rennerfeltin kanssa, kuoli n. v. 1661, haudattu Lohjan kirkkoon, Brita Ekestubbe naimisissa I) ratsumestari Arvid Tandefeltin ja 2) luutnantti David Reethin kanssa, kuoli 30/3 1695, haudattu Sysmän kirkkoon, Elisabet Ekestubbe, naimisissa luutnantti Lorens Baggen kanssa, kuoli Kirvelässä v. 1696, Maria Ekestubbe, naimisissa 1) kornetti Henrik Hjortfeltin ja 2) ratsumestari Arvid Orren kanssa, asui Sysmän Nuoramoisissa v. 1670 - kaikki edelliset syntyneet ensimmäisestä aviosta. Margareta Lemnian tyttäret olivat: Agneta Ekestubbe, naimisissa v. 1682 sittemmin Narvan kaupunginmajurin Lars Bertilinpojan kanssa, kuoli v. 1685, Katarina Ekestubbe, synt. v. 1654, naimisissa v. 1678 Ivangorodissa everstiluutnantti Johan Meurmanin kanssa, kuoli v. 1695, haudattu Iisalmen kirkkoon, Margareta, naim. ratsumestari Jakob Sabelhjertan kanssa, Dorotea Ekestubbe, Kirvelän omistaja, naimisissa 1) Henrik Hästesko Fortunan ja 2) kornetti Lydert Tostmanin kanssa, kuoli 28/12 1725, Gunilla Ekestubbe, naim. vänrikki Nils Huggutin kanssa, Ingeborg Ekestubbe, naim. Hollolan kirkkoherra Johan Andrae Orraeuksen kanssa, ja Helena Ekestubbe, haudattu Vihdin kirkkoon v. 1674.

Henrik Ekestubbe nuoremmalla oli kahdesta avioliitosta 15 lasta. Mm. kapteeni Henrik Ekestubbe, kaatui Pultavan taistelussa 29.6.1709.

Hästesko-Fortuna - Kourlan rälssi

Kourlan omistajana oli 1500-luvun keskivaiheilla ollut Claes Lindvedinpoika. Kylässä oli silloin 8 taloa, mutta v. 1571 enää vain neljä, joten oli mahdollista, että kylän varakkain mies Claes Lindvedinpoika oli saanut toisten tiloja haltuunsa. Hän näyttää siihen aikaan olleen Vihdissä nimismiehenä.

Carl Claesinpoika, edellisen poika, oli saanut talonsa rälssiksi Kourlassa. Hän oli edellä mainittujen vanhojen huovien joukossa ja oli pitänyt Mårten Boijen lipun alla 2 ratsumiestä (v. 1590) sekä palvellut myös Andres Boijen (v. 1594) ja Siffer Matzsonin (v. 1600) lipullisessa.

1500-luvun lopulla ja seuraavan sataluvun alkupuolella asutti Kourlaa Carl Claesinpoika, joka sotilasansioista sai v. 1606 Kourlassa sijaitsevan tilansa verovapaaksi. V. 1606 laaditussa ratsumiesten luettelossa mainitaan hänen asettaneen 4 ratsumiestä palvelukseen. Varmaankin v:n 1619 jälkeen hän oli Vihdin nimismiehenä.

Hänellä oli kaksi poikaa, nim. ratsumestari Jakob Kaarlenpoika Skoo ja nimismies Klaes Kaarlenpoika.

Jakob Skoo, Kourlan ja Suontaan Hovin (Skoon) omistaja, oli aluksi korpraalina v. 1626 ja seuraavana vuonna vänrikkinä Hans Ramsayn lipullisessa. Hän otti osaa ratsumestarina Saksan sotaan ja sai siellä ollessaan kuninkaalta seuraavan läänityskirjan:

»Me, Gustaff Adolph, Jumalan armosta j. n. e. teemme tiettäväksi, että me suosiosta ja armosta sekä myöskin sen ahkeran ja uskollisen palveluksen tähden, jota Meille Meidän uskollinen palvelijamme ja luutnantti Meidän Suomalaisessa ratsuväessämme, kunniallinen ja urhoollinen Jacob Carlsson on tähän saakka tehnyt ja osoittanut ja edelleen on velvollinen tekemään ja osoittamaan Meille, Meidän rakkaalle puolisollemme, perillisellemme ja Ruotsin Kruunulle niin kauan kuin hän elää, olemme suoneet lahjoittaneet ja antaneet, jonka me myös tämän avoimen kirjelmämme voimasta suomme, lahjoitamme ja annamme hänelle ja hänen avioliitossa syntyneille rintaperillisillensä ja niin edelleen polvi polvelta seuraavat tilat, Ahmoon 5 äyrin, Lahnuksen 6 äyrin ja Suontaan 3 äyrin maat Wihdin pitäjässä, Hämeenläänissä ja Suomessa ynnä kaikki niihin kuuluvat tilukset, pellot, niityt, metsämaat, kalastuspaikat, myllyn ja myllypaikat, torpat ja torpanpaikat sekä kaikki muut lisämaat, märät ja kuivat, lähikylässä ja kauempana, ilman poikkeusta kaikesta mitä niihin kuuluu, vanhuudesta on kuulunut tai tämän jälkeen lain ja oikeuden nojalla voidaan saada kuulumaan, nautittaviksi, viljeltäviksi ja omistettaviksi aatelisella etuoikeudella, rälssivapaudella ja rälssimiehen oikeudella ikuisiksi ajoiksi. Ja kaiken tämän niillä ehdoilla, jotka Norrkiöpingin päätös v:lta 1604 sellaisista lahjoituksista säätää. Me kiellämme sen vuoksi kaikkia, jotka ovat meille velvolliset kuuliaisuuteen ja meidän tähtemme tahtovat ja joiden tulee tehdä ja jättää tekemättä, tuottamasta edellä mainitulle Jacob Carlssonille tai hänen perillisillensä tätä vastaan estettä tai haittaa missään suhteessa.

Annettu Meidän Pääkortteerissamme Winsheimissä syyskuun 22 p:nä v. 1632.«

V. 1640 syyskuun 23 p:nä hänet aateloitiin ja kirjoitettiin ritarihuoneeseen 1642 nimellä «Fortuna«, joten hänen nimensä oli Hästesko-Fortuna. Perimätieto kertoo, että nimi ja kypäräkoriste johtui siitä, että hän, kuningas Kustaa II Aadolfin hevosen kerran haavoituttua eräästä kuulasta jalkaan, oli antanut oman hevosensa kuninkaalle, sanoen «onni osuu mieheen luodin sattuessa hevosenkenkään«. (Hipping tietää mainita, että hän otti setänsä Mårten Claesinpojan vaakunan, koska tämä oli ilman miehistä perillistä, mutta siitä huolimatta hän ja hänen poikansa säilyttivät entisen nimensä Skoo.)

Hänelle omisti kirkkoherra Laurentius Petri kirjansa: Muutamat Christilliset saarnat, j. n. e., painettu v. 1644. Hästeskoo sai 30/8 1649 vahvistuskirjan Kourlan ja Salmin y. m. rälssitiloihin.

Hän lahjoitti Vihdin kirkolle alttarin, hopeakalkin ja messuliinan. Kuoli v. 1652.

Avioliitossa hän oli Anna Larsintyttären (alilaamanni Lars Bertilinpoika Ekestubben ja tämän vaimon Brita Ekelöfin tyttären) kanssa, joka kuoli syksyllä v. 1676 (haudattu v. 1677).

Heillä oli 7 lasta, joista 6 poikaa ja 1 tytär. Pojista majuri Lorens Skoo eli Hästesko omisti Kourlan, luutnantti Johan Hästesko Härkälän, Käkisalmen komendantti Mårten Hästesko Salmin, ratsumestari Jakob Hästesko Lahnuksen ja kapteeni Henrik Hästesko Kirvelän. Tytär Margareta oli naimisissa majuri Isak Svanfeltin kanssa, haudattu Espoon kirkkoon v. 1711.

Jaakon isä oli Kaarle Klaunpoika, joka omisti mm. Suontaan kartanon. Annalla ja Jaakolla oli ainakin lapset Jaakko, (kornetti, k. 25.01.1689 Vihdissä, puoliso Anna Kristina von Falkenberg), Kaarle (korpraali, puoliso Margareta Kjörning) ja Lorenz (luutnantti, puoliso Sofia Gjös).

J. Pipping, Vihdin pitäjä, Helsinki 1965: Lauri Pertunpojan 1. puoliso olisi ollut Kirsti Horn Joensuun kartanosta ja 2. puoliso Margaret Nuutintytär (jonka 1. puoliso oli ollut Anders-niminen pappi). (Ismo Pyyppönen)

Lars Bertilinpoikaa, Vihdin Olkkalassa, on käsitelty Kaarlo Soikkelin Vihti I ja II kirjassa. Myös hänen lapsistaan, Henrik Ekestubbe, Nils Stålhane ja Anna Hästesko-Fortuna on kirjassa erittäin ansiokkaat kuvaukset, jotka on myös tähän kopioitu. Johanin kohdalta on lyhyt maininta. Hänestä kertoo Ramsayn "Frälsesläkter i Finland" vuodelta 1909 lisäksi, että hän omisti Vanhalan Ylöstalon, teki v.1669 sisarensa Annan kanssa perinnönjaon ja hänen poikansa Nils Johansson oli lautamies Vihdissä ja edelleen, että pojanpoika Johan Nilsson otti nimekseen Palm.

Birgitta Larsintyttärestä, joka meille on tärkein lenkki, eivät Ramsay ja Soikkeli puhu mitään. Näin kävi ilmeisesti niille jotka eivät pysyneet aatelin piirissä, jolloin heistä ei jäänyt kirjallisia merkintöjä. Birgitan kuulumisen tähän sisarus-sarjaan osoittaa Eeva Ojanen: Tammelan historia I, sivulla 165 hän mainitsee Tammelan kirkkoherran Laurentius Pietarinpoika Tammelinuksen puolisoksi Birgitan, joka oli tunnettua vihtiläistä Ekestubben sukua ja s.168 kertoo Birgitan pojan Isakin omistaneen yliopistollisen väitöskirjansa isälleen (isäpuoli) Laurentius Tammelinukselle, Johan Matiaksenpoika Forsmannille, enolleen majuri Hans (Henrik!) L. Ekestubbelle ja N.L. Stålhanelle. (Väinö Nordlund ja Soikkelin Vihdin historiat)